Vileda Professional 20 vuotta Suomessa

10.6.2013

"Vettä vaan ja Viledaa"

Vileda Professionalin kaksi vuosikymmentä

Article Product
Toiminnan alkaessa Suomessa vuonna 1993 toimisto sijaitsi vanhassa kerrostalohuoneistossa aivan Temppeliaukion kirkon kupeessa Helsingissä. Näytevarastona toimi kylpyhuone, tärkeimmät työvälineet olivat faksi ja puhelin ja, kuten muillakin työpaikoilla siihen aikaan, tupakkaa tupruteltiin vielä sisätiloissa täysin vapaasti.

Vileda tuotteita on myyty Suomessa Transmeri Oy:n kautta jo 60-luvulta lähtien ja tältä ajalta on monen mielessä elämään jäänyt slogan ”Vettä vaan ja Viledaa”. Myös ammattikäyttöön tarkoitettuja välineitä, siivouspyyhkeitä ja hankaussieniä, oli 90-luvulle tultaessa myyty Transmeri Oy:n kautta jo pitkään, kun Freudenbergin hallitus teki ison päätöksen kansainvälistymisestä ja päätti perustaa tytäryhtiöitä eri maihin.
”Asiakkaiden vastaanotto jännitti minua aika paljon, kun 1993 oli vielä erittäin suurta laman aikaa Suomessa. Toiminta lähti kuitenkin erittäin hyvin käyntiin jo ensimmäisenä vuonna”, sanoo Harri Piiparinen, joka oli Vileda Professionalin ensimmäinen työntekijä Suomessa ja johtaa tänä päivänä Vileda Professionalin Pohjois-Euroopan toimintoja.

1990-luku

Toiminnan alkaessa vuonna 1993 toimisto sijaitsi vanhassa kerrostalohuoneistossa aivan Temppeliaukion kirkon kupeessa Helsingissä. Näytevarastona toimi kylpyhuone, tärkeimmät työvälineet olivat faksi ja puhelin ja, kuten muillakin työpaikoilla siihen aikaan, tupakkaa tupruteltiin vielä sisätiloissa täysin vapaasti.
”Jakeluverkoston ja tunnettuuden rakentaminen, tilaukset tehtailta, markkinointimateriaalit ja tapahtumat olivat kaikki yhden ihmisen harteilla, joten töitä riitti”, muistelee Harri Piiparinen. Tänä päivänä Vileda Professional työllistää Suomessa noin 70 henkilöä, joista noin 2/3 työskentelee Salon tehtaalla.

1990 – luvun alussa mikrokuidut alkoivat tehdä tuloaan ja Vileda Professional oli ensimmäisenä tuomassa mikrokuitupyyhkeitä Suomeen. Ensimmäinen mikrokuitupyyhkeemme MicroClean oli kaiken toiminnan keskiössä alkuvuosina. ”MicroClean alkoi toden teolla vetää jälkipuoliskolla 1994 ja siitä tulikin uskomaton hitti vuosiksi eteenpäin”, toteaa Harri Piiparinen.
Vuonna 1999 suomalaisen Swep Oy:n osto teki Vileda Professionalista ison toimijan alalla, valikoima täydentyi kokonaisvaltaisemmaksi ja käyttöön saatiin todellinen myyntiorganisaatio.

2000-luku

2000-luvun alussa tunnettuutta rakennettiin edelleen ahkerasti muun muassa aamiaisseminaarien ja näyttelykiertueiden avulla. Vuonna 2002 lanseerattiin QuickStar micro – mikrokuitupyyhe ja vuonna 2003 maailman ensimmäinen mikrokuituinen lankamoppi, MicroTech.
Ympäristöasioiden entisestään korostuessa sai Swep MicroTech moppi vuonna 2008 ensimmäisenä ammattikäyttöön tarkoitettuna siivousvälineenä Suomessa Joutsenmerkin, QuickStar micron seuratessa samoilla jalanjäljillä heti seuraavana vuonna.

Rovamaton osto vuonna 2004 mahdollisti todellisen 1+2+3-konseptin, kun lian pysäyttävät tuulikaappi- ja tekstiilimatot täydensivät taso- ja lattiapintojen puhdistukseen tarkoitettujen tuotteiden valikoimaa.
2005 lanseerattiin kaksipuolinen Swep Duo-järjestelmä, joka vei ergonomian, tehokkuuden ja taloudellisuuden aivan uudelle tasolle. ”Lähtökohtana tuotekehityksellemme on asiakkaidemme tuottavuuden parantaminen, joka syntyy välineiden ergonomian, tehokkuuden ja toimivuuden kautta. Tärkeää on huomioida asiakkaan tuotteesta saamat hyödyt pidemmällä aikavälillä” sanoo tuotepäällikkö Jussi Kotomäki.
”Tuotekehityksemme seuraa aktiivisesti kehittyviä teknologioita voidaksemme aina paremmin vastata asiakkaidemme arkipäivän haasteisiin”, hän lisää. Uudet teknologiat mahdollistivat muun muassa NanoTech micro - mikrokuitupyyhkeen lanseerauksen vuonna 2011. Tehokkaan ja kevyen puhdistuksen lisäksi, mahdollisti NanoTech micron antibakteerinen ominaisuus entistä turvallisemman ja helpomman puhdistuksen.
1+2+3-konseptia entisestään laajentaaksemme lisäsimme valikoimaamme jäteastiat vuonna 2011.

Vileda Professional on pyrkinyt, ja pyrkii edelleen, kehittämään paitsi omaa toimintaansa myös puhtausalaa kokonaisuudessaan. Toiminnan keskipisteenä ovat asiakkaiden päivittäinen toimintaympäristö ja sen muuttuvat haasteet. ”Jatkamme ylpeinä työtämme voidaksemme jatkossakin tarjota ratkaisuita asiakkaidemme arjen haasteisiin. Sillä luonnollisesti tulevaisuutemme keskeinen menestystekijä on asiakkaidemme menestyminen” toteaa Vileda Professionalin Suomen maajohtaja Juha Salin.

Kiitämme kuluneista vuosista kaikkia asiakkaitamme ja yhteistyökumppaneitamme!

Freudenberg Household Products Oy Ab on osa Freudenberg-yhtymää, johon kuuluu ammattivälineitä valmistavan Vileda Professionalin lisäksi omana yksikkönään päivittäistavarakaupoista tuttu kotikäyttöön suunnattu Vileda Consumer. Freudenbergin on perustanut saksalainen Carl Johann Freudenberg jo vuonna 1849. 
Tänä päivänä Vileda Professionalilla on Suomessa Helsingin Hakaniemessä sijaitsevan myyntikonttorin, ja koko maan kattavan alue-edustuksen, lisäksi tehdas Salossa.

Tiedämme, että ainoastaan kuuntelemalla ja oppimalla voimme antaa sinulle parhaimmat neuvot ja ratkaisut.

Ja siksi teemme juuri niin, ymmärtääksemme mitä tarvitset ollaksesi kilpailukykyinen markkinoilla ja voidaksesi tarjota parhaan mahdollisen siivoustuloksen.

Ota yhteyttä